- Lähetä ilmaiseksi informaatio- ja tarjouspyyntöjä. Valitse kohdeyritykset First Index-hakemistosta tai välitä pyynnöt kauttamme.
Pääjohtaja Erkki KM Leppävuori: ”Suomen kilpailukyvyn vahvistaminen vaatii nykyisten rakenteiden ravistelua”
Ruukki hankkii Seinäjoen palvelukeskukseensa toisen viistelaserleikkauslinjan. Uuden linjan käyttöönotolla vastataan esikäsittelypalveluiden kasvaneeseen kysyntään ja parannetaan mahdollisuuksia tarjota asiakkaille kustannustehokkaita ratkaisuja.
Valtakunnalliset, tasavallan presidentin INNOSUOMI 2011 -palkinnot jaettiin 18. kerran Innopäivänä 29.11. Patentti- ja rekisterihallituksessa.
Teknisen Kaupan ja Palveluiden yhdistyksen jäsenyritysten myynti jatkoi kasvussa vuoden kolmannella neljänneksellä. Tammi-syyskuunaikana myynti kasvoi 19 prosenttia edellisen vuoden vastaavasta ajasta. Kesän jälkeen kuukausittaiset kasvuluvut ovat kuitenkin jääneet selvästi alkuvuoden huimia kasvulukuja maltillisemmiksi. Syyskuussa myynti kasvoi 11 prosenttia eli lähes samaan tahtiin parin aikaisemman kuukauden kanssa.
Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa toteutetaan 12. - 14.10.2011 uudet kolmipäiväiset materiaalinkäsittelyn ja logistiikan ammattimessut. Logistiikka 2011 -messutapahtuma kutsuu ammattilaisia ja yrityksiä, jotka käyttävät materiaalinkäsittely- ja varastointialan laitteita sekä niihin liittyviä palveluja ja ratkaisuja, varastokalusteita sekä varastointi- ja logistiikkapalveluja.
Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa toteutettavilla Alihankinta-messuilla 13. - 15.9.2011 on esillä teollisuuden alihankinnan keskeisimmät alueet eli metalli-, elektroniikka-, muovi- ja kumiteollisuutta sekä teollisuuden ICT-ratkaisuja. Kävijämäärältään Pohjoismaiden suurimmat alihankintamessut järjestetään nyt jo 21. kerran. Messupäiviksi ovat vakiintuneet tiistai, keskiviikko ja torstai.

Suomen Automaatioseura ry ja Suomen Messut julkistavat haettavaksi uuden tunnustuspalkinnon. Eläköön automaatio! -palkinto myönnetään merkittävästä automaatioalan innovatiivisesta ratkaisusta, joka voi olla uusi kaupallinen tuote, kehitetty menetelmä tai sovellus. Palkinnon saaja voi olla henkilö, työryhmä, yritys tai muu yhteisö.
Muuttopalvelu Niemi on heinäkuusta lähtien vastannut Helsingin Messukeskuksen logistiikkapalveluista. Messulogistiikka on yritykselle uusi palvelumuoto, mutta vahvan tapahtumalogistiikkaosaamisensa, huolellisen suunnittelun ja hyvien partnereiden ansiosta alku, messualallakin yleisesti haasteellinen syksy, on sujunut erittäin hyvin.