- Lähetä ilmaiseksi informaatio- ja tarjouspyyntöjä. Valitse kohdeyritykset First Index-hakemistosta tai välitä pyynnöt kauttamme.

”Juuri ajoissa” oli Toyota konsernin tuotannon perustan luoneen Taiichi Ohnon motto. Kun tähän sijoitetaan vielä kaksi muuta tuotannollista arvoa, nimittäin turvallisuus ja varmuus, niin matemaatikon silmin ilmaisten yhtälö on kaunis. Sisäinen logistiikka Moventaksella on todiste tästä ja Solving on ollut tekijänä mukana jo pitkään
Miten palveluista syntyy uusi bisnes? Miten palveluliiketoimintaan siirtyminen muuttaa yrityksen toimintaa käytännössä? Tässä on konkreettisia haasteita Kemppi Oy:n toimitusjohtaja Anssi Rantasalolle, jonka vetämä hitauslaitteiden kansainvälinen huipputekijä on 60 toimintavuoden jälkeen siirtymässä ratkaisuliiketoimintaan ja hinnoittelemaan palvelujaan.

Vuonna 1912 Harald Pihl perusti agentuurin ja ryhtyi välittämään erilaisia metallituotteita. Yrityksen peruslinjaus on nykyiselläänkin sama kuin perheyrityksen perustajalla, mutta menetelmät ovat jalostuneet. Nyt puhutaan erikoismetallien palvelukeskuksesta agentuuritoimen sijaan. – Varsin harva yritys, ainakaan Ruotsissa, yltää näin pitkään markkinaikään ja on samalla säilyttänyt toiminnassaan punaisen langan, kuten meidän osaltamme erikoismetallien osto ja myynti, summaa toimitusjohtaja Johan Pihl isoisänsä perustamasta yrityksestä.
Teollisuuden ja kaupungin yhteinen etu oli ratkaiseva tekijä kun Poriin ryhdyttiin hankkimaan uuttaa voimalaa. Pohjolan Voima Oy:n tytäryhtiön Porin Prosessivoima Oy:n uusi voimalaitos aloitti toimintansa täsmälleen suunniteltuna ajankohtana viime vuodenvaihteessa. Yhteistyö suurten laitetoimittajien kanssa toimi kitkatta, ja nyt Porissa tuottaa höyryä, lämpöä ja sähköä lähes kokonaan kotimaista polttoainetta käyttävä biovoimala.
Kunnalliset ja seudulliset yrityspalvelut tarjoavat yrittäjille monipuolista apua ja tukea kaikissa yritystoiminnan vaiheissa. Oulun ja sen lähikuntien alueella toimiva Oulunseutu yrityspalvelut on pohjoisen suuri seudullinen yrityspalveluyksikkö, joka on suunnannut toimintaansa tavanomaisen yritysneuvonnan lisäksi erityisesti yritysten kansainvälistymisen edistämiseen.
Hiljaisempien suhdanteiden aikaan yrityksillä on aikaa keskittyä tuotantonsa kehittämiseen paremmin kuin tilauskirjojen ollessa ääriään myöten täynnä. Tästä hyvä esimerkki on viiden kainuulaisen, Metapart-yritysverkostoon kuuluvan konepajan kehityshanke, jonka tavoitteena on hankkia yhdessä tuottavuutta parantava tuotannon ohjausjärjestelmä.
Työkoneet kuluttavat energiaa ja sen kulutuksen vä-hentämiseksi tekee töitä MIDE -tutkimusohjelman HybLab -projekti. Tekninen sovellus tulee olemaan hybriditekninen: sähkötekniikka, polttomoottoritekniikka, mekaniikka, tehoelektroniikka, hydrauliikka, automaatio, ohjelmistot.
Elämme murroksessa, kun maailma kamppailee valtavan talouskriisin kourissa. Kuinka syvälle sukellamme? Millaisilta näyttävät kansainväliset pelikentät, joilla Suomi ja suomalaiset yritykset tulevaisuudessa pelaavat taloudellisen taantuman jälkeen? EVA esittää neljä vaihtoehtoista kuvausta, miten maailma voisi kehittyä vuoteen 2020 mennessä.
Hyvinkäällä pääkonttoriaan pitävä Beckhoff Automation Oy osallistuu omalla osastollaan tuleviin automaatiomessuihin. Toimitusjohtaja Mikko Uuskoski heittää puheensa lomassa esiin käsitteen ”vastavirtainen markkinointi”. Mitähän se mahtaa tarkoittaa?
Uuden tehtaamme tuotanto rakentuu suomalaisen ja saksalaisen huipputekniikan ympärille. Tuotantotekniikkamme takaa huippunopeat läpivientiajat, teknisen laadun ja meille kilpailukyvyn missä tahansa maailmassa, toteaa Högforsin Salon tehtaiden toimitusjohtaja Ari Virtanen.