Victor Ekin kolme tukijalkaa kestävät

Eero Holma
Kirjoittaja(t): Lauri Karvonen | Kuvaaja(t): Kari Erkkilä | 4-5/2009

Oy Victor Ek Ab:lla on kiistaton valtti: se tunnetaan erinomaisen hyvin. Yrityksellä onkin ollut runsaasti aikaa rakentaa hyvää imagoaan, koska se on perustettu jo vuonna 1885. Yhtiö on edelleen Victor Ekin perillisten hallussa. Hallituksessa istuvat nyt jo viidennen sukupolven omistajat.

Alihankkija kasvoi järjestelmätoimittajaksi

Tarkmet Oy
Kirjoittaja(t): Anne Kytölä | Kuvaaja(t): Ann-Sofi Berg | 4-5/2009

Teknisten innovaatioiden rohkea käyttöönotto, erikoisosaaminen ja halu palvella asiakasta ovat ne tekijät, joilla vaativien hienomekaanisten tuotteiden valmistukseen erikoistuneessa Tarkmet Oy:ssä tehdään tulosta.

Tekninen kauppa ratkaisuliiketoimintaan

Markku Uitto
Kirjoittaja(t): Markku Niiniluoto | Kuvaaja(t): Jarmo Teinil | 4-5/2009

Markku Uitto tuli keväällä 2009 Teknisen Kaupan ja Palveluiden yhdistys ry:n uudeksi toimitusjohtajaksi haastavassa vaiheessa, kun talouskriisi koettelee muutoksen silmässä kamppailevaa toimialaa. Tuotekeskeisyydestä ollaan siirtymässä yhä enemmän ratkaisu- ja palveluliiketoimintaan.

”First Index –tietopalvelusta - hyvää päivää”

First Index -tietopalvelut
Kirjoittaja(t): Matti A. Kallio | Kuvaaja(t): Matti A. Kallio | 4-5/2009

First Index –tietopalvelu pitää aktiivisesti yhteyksiä yritysten päättäjiin, mutta palvelu on ostajien käytössä milloin tahansa. Soitto tai sähköpostikysely First Index -tietopalveluun tarkoittaa mahdollisuutta käynnistää alihankintatarjousprosessi vaivatta.
– First Index on itse asiassa pohjoismaisella tasolla toimiva maakohtainen tietopalvelu, Terhi Ruuth täsmentää. Hän kertoo, että palvelun tarkoituksena on edistää alihankintojen ja koneinvestointien kilpailuttamista ja nopeuttaa hankintaprosessia turvallisesti.

Sandvik Hollola

Sandvik Hollola
Kirjoittaja(t): Matti A. Kallio | Kuvaaja(t): Matti A. Kallio | 4-5/2009

Valmistuksen siirtyessä alihankintaverkostoon, on tärkeää kyetä myös hyötymään tästä. Ongelmaksi asiassa voi tulla se, että alihankkijat ovat hajallaan pitkin Suomea ja niiden teknisiä ratkaisuja ja kapasiteettia ei kukaan voi tuntea riittävästi. Tällöin tarvitaan kumppania, jolla on kyky saattaa alihankinnan ostaja ja myyjä yhteen, osaamisen ja kapasiteetin ollessa kriittisiä tekijöitä valintaa tehtäessä. Sandvik Mining and Construction Oy Hollolassa hyödyntää komponenttivalmistuksen alihankinnan tekijöiden etsimisessä First Index -tietopalvelua.

Moventas ja Solving yhteistyössä

Moventas ja Solving yhteistyössä
Kirjoittaja(t): Matti A. Kallio | Kuvaaja(t): Matti A. Kallio | 4-5/2009

”Juuri ajoissa” oli Toyota konsernin tuotannon perustan luoneen Taiichi Ohnon motto. Kun tähän sijoitetaan vielä kaksi muuta tuotannollista arvoa, nimittäin turvallisuus ja varmuus, niin matemaatikon silmin ilmaisten yhtälö on kaunis. Sisäinen logistiikka Moventaksella on todiste tästä ja Solving on ollut tekijänä mukana jo pitkään

Kemppi synnyttää palveluista uusbisnestä

Kirjoittaja(t): Markku Niiniluoto | Kuvaaja(t):  | 4-5/2009

Miten palveluista syntyy uusi bisnes? Miten palveluliiketoimintaan siirtyminen muuttaa yrityksen toimintaa käytännössä? Tässä on konkreettisia haasteita Kemppi Oy:n toimitusjohtaja Anssi Rantasalolle, jonka vetämä hitauslaitteiden kansainvälinen huipputekijä on 60 toimintavuoden jälkeen siirtymässä ratkaisuliiketoimintaan ja hinnoittelemaan palvelujaan.

Harald Pihl Ab - Erikoismetallit palveluksessanne

Harald Pihl Ab - Erikoismetallit palveluksessanne
Kirjoittaja(t): Matti A. Kallio | Kuvaaja(t): Matti A. Kallio | 4-5/2009

Vuonna 1912 Harald Pihl perusti agentuurin ja ryhtyi välittämään erilaisia metallituotteita. Yrityksen peruslinjaus on nykyiselläänkin sama kuin perheyrityksen perustajalla, mutta menetelmät ovat jalostuneet. Nyt puhutaan erikoismetallien palvelukeskuksesta agentuuritoimen sijaan. – Varsin harva yritys, ainakaan Ruotsissa, yltää näin pitkään markkinaikään ja on samalla säilyttänyt toiminnassaan punaisen langan, kuten meidän osaltamme erikoismetallien osto ja myynti, summaa toimitusjohtaja Johan Pihl isoisänsä perustamasta yrityksestä.

Porin Prosessivoima Oy tuottaa energiaa teollisuudelle ja kaupungille

Kirjoittaja(t): Anni-Meri Räikkönen | Kuvaaja(t): Esa Kyyrö | 3/2009

Teollisuuden ja kaupungin yhteinen etu oli ratkaiseva tekijä kun Poriin ryhdyttiin hankkimaan uuttaa voimalaa. Pohjolan Voima Oy:n tytäryhtiön Porin Prosessivoima Oy:n uusi voimalaitos aloitti toimintansa täsmälleen suunniteltuna ajankohtana viime vuodenvaihteessa. Yhteistyö suurten laitetoimittajien kanssa toimi kitkatta, ja nyt Porissa tuottaa höyryä, lämpöä ja sähköä lähes kokonaan kotimaista polttoainetta käyttävä biovoimala.

Yrityksille apua ja kansainvälisiä kontakteja Oulunseutu yrityspalveluista

Kirjoittaja(t): Jari Peltoranta | Kuvaaja(t):  | 3/2009

Kunnalliset ja seudulliset yrityspalvelut tarjoavat yrittäjille monipuolista apua ja tukea kaikissa yritystoiminnan vaiheissa. Oulun ja sen lähikuntien alueella toimiva Oulunseutu yrityspalvelut on pohjoisen suuri seudullinen yrityspalveluyksikkö, joka on suunnannut toimintaansa tavanomaisen yritysneuvonnan lisäksi erityisesti yritysten kansainvälistymisen edistämiseen.

Yhdistele sisältöä