- Lähetä ilmaiseksi informaatio- ja tarjouspyyntöjä. Valitse kohdeyritykset First Index-hakemistosta tai välitä pyynnöt kauttamme.
Värit luovat myönteisiä mielikuvia tuotteen laadusta. Kahdesta teknisesti samanarvoisesta tuotteesta valitaan helposti se, mikä miellyttää enemmän silmää. Silti teollisessa toiminnassa ei ole vielä täysimääräisesti osattu hyödyntää muotoilun ja värien antamia mahdollisuuksia parantaa tuotteiden kilpailukykyä.
Erottuminen nykypäivän globaaleilla markkinoilla on yhä vaikeampaa. Ei riitä, että tuotteet on valmistettu kustannustehokkaasti ja että ne toimivat moitteettomasti vaativissakin oloissa. Pitää erottua kilpailevista tuotteista. Ratkaisevaa on, mikä näkyy päällepäin eli tuotteen pinta, värit ja muotoilu.
Julkiset tilat ja rakennukset saa näyttävämmiksi ammattitaitoisen värisuunnittelun avulla.
– Nykyään on vielä tavallista, että yhdestä kappaleesta koostuvissa rakenteissa on käytetty vain yhtä värisävyä. Värisävyjen yhdistelmällä saataisiin rakenne aivan eri tavalla esiin. Yritysten kannattaisi hyödyntää värien käyttöön perehtyneiden suunnittelijoiden osaamista, Järvinen sanoo.
– Suunnittelija puolestaan saa värien avulla töistään yksilöllisempiä. Työt erottuvat kilpailijoiden joukosta, ja suunnittelija saa tunnettuutta sekä uusia työmahdollisuuksia.
Värit myös lisäävät tilojen viihtyisyyttä ja houkuttelevuutta, mikä näkyy varsinkin ravintoloissa ja myymälätiloissa.
Järvinen kertoo ääriesimerkin pohjoisirlantilaisesta polkupyöräliikkeestä, joka teki myymälästään muotoilun ja värivalintojen avulla taideteoksen.
– Väkeä alkoi vaeltaa myymälään ihan vain sen ulkonäön takia, mutta kun ihmisiä tuli riittävän paljon, myös myynti kasvoi. Eikä aikaakaan, kun myymälän pintakäsittelyyn sijoitetut rahat oli saatu moninkertaisesti takaisin.
Saksalaisen RAL Instituutin RAL CLASSIC -värikokoelma on ollut tunnetuin teollisuuden käyttämä värisävystandardi, ja se sisältää 210 sävyä. Vuonna 2007 instituutti lanseerasi uuden RAL EFFECT -värikokoelman.
– Syinä nykyaikaisen RAL EFFECT -värikokoelman luomiseen olivat asiakkaiden vaatimukset laajemmasta väritarjonnasta ja teollisuuden tarpeista erottautua markkinoilla. Lisäksi lainsäädäntöä on muutettu kiristämällä määräyksiä terveydelle vaarallisten pigmenttien käytöstä maaleissa, Petri Järvinen kertoo.
RAL EFFECT -värikokoelman valmistuksessa on käytetty vesiohenteista maaliteknologiaa. Värisävyjen pigmentit ovat samoja, joita käytetään yleisesti maaliteollisuudessa tänä päivänä. Käytännössä tällä varmistetaan, että värikokoelmassa ja maaleissa käytettävät sävyt vastaavat toisiaan. Samalla vältetään myös metameria eli värisävyn poikkeama valaistuksen vaihdellessa.
RAL EFFECT koostuu 490 värisävystä, joista 70 on metallinhohtosävyjä. Kaikki metallinhohtosävyt voi helposti ja harmonisesti yhdistää kokoelman muihin, luonnollisiin värisävyihin.
Metallinhohtomaalit elävöittävät tuotteiden pintaa ja korostavat rakenteen muotoja. Pinnan hohtoa voi korostaa valaistuksella.
– Kun valo osuu tuotteeseen, maalipinnan pienet metallipartikkelit heijastavan valon takaisin, ja tämä luo mielikuvan pinnan yksilöllisyydestä ja laadukkuudesta, Tikkurila Oyj:n Application Engineer Mårten Juslin kuvailee.
Metallinhohtomaalit soveltuvat sekä puu- että metalliteollisuuden tuotteisiin. Tikkurila on kehittänyt betonilattioille metallic-perusmaalin, jota sävyttämällä lattiapintaan saa lisää eloa ja erottuvuutta.
– Metallisen lattiamaalin avulla suunnittelijat ja arkkitehdit pääsevät ideoimaan ja toteuttamaan omaperäisiä lattiapintoja eri asiakaskohteisiin, myymälöistä ja lastentarhoista aina teattereihin ja edustustiloihin.
Patentoitu kaksoisviuhka RAL E2 on helppokäyttöinen työkalu suunnittelijoille, arkkitehdeille, maalausurakoitsijoille sekä teollisesti valmistettujen tuotteiden valmistajille.
RAL E3-viuhkassa on samalla sivulla kuusi tavallista sävyä sekä ylimpänä niitä vastaava metallinhohtosävy. Yhdellä sivulla on nähtävissä keskitetysti yksi harmoninen sävykokonaisuus.
Sekä RAL E2:ssa ja RAL E3:ssa ovat kaikki kokoelman 490 värisävyä. Viuhkojen tavalliset sävyt on tehty vesiohenteisilla maaleilla, ja kiiltoaste on puolihimmeä. Metallinhohtosävyt on tehty akryylimaaleilla ja korkeakiiltoisina. RAL E4 esittelee kunkin kokoelmaan kuuluvan 70 metallinhohtosävyn erillisellä sivulla.
Tikkurila toimittaa RAL EFFECT -maalituotteita Euroopan laajuisen Temaspeed-jälleenmyyjäverkostonsa välityksellä. Jälleenmyyjät sävyttävät nämä uudet värit niin vesi- kuin liuoteohenteisissa teollisuusmaaleissa puu- ja metalliteollisuuden tarpeisiin. Tikkurilan tuotevalikoimassa on myös laaja valikoima maaleja, joista voi sävyttää kartan hienostuneita metallinhohtosävyjä.
Uuden RAL EFFECT -värikartan saa lähimmältä jälleenmyyjältä. Maakohtaiset yhteystiedot ovat osoitteessa www.temaspeed.com
Lisätietoa RAL-väreistä: www.ral-colours.de ja www.tikkurila.fi/teollinen_maalaus/metalliteollisuus/varit
• Kokoelman 490 värisävystä 70 on metallinhohtosävyjä, joita voi harmonisesti yhdistää muiden sävyjen kanssa.
• Uusi, trendikäs värikartta on suunniteltu erityisesti teollisuuden käyttöön.
• Kokoelman värit vastaavat erinomaisesti Tikkurilan vesiohenteisia teollisuusmaaleja.
• Korkealaatuiset pigmentit ja niiden optimoitu käyttö värien luomisessa tuo kustannustehokkuutta.
• Värikartta on valmistettu hyödyntämällä ympäristöä säästävää, vesiohenteista teknologiaa.