- Lähetä ilmaiseksi informaatio- ja tarjouspyyntöjä. Valitse kohdeyritykset First Index-hakemistosta tai välitä pyynnöt kauttamme.
Teknologiateollisuuden uusien tilausten lisääntyminen loka-joulukuussa 2010 antaa toivoa elpyvästä kasvusta vuodelle 2011. Tilauskannan supistuminen loppuvuonna korostaa yritysten tilanteen ja kasvun haurautta. Epävarmana jatkuva maailmantalouden tilanne edellyttää määrätietoisia ponnisteluja yritysten ja koko Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi.
Teknologiateollisuudelle vuosi 2010 merkitsi talouskriisin pahimman vaiheen ohittamista. Liikevaihto koko alalla kasvoi arviolta kuusi prosenttia verrattuna vuoteen 2009. Se ylsi runsaaseen 67 miljardiin euroon, mutta liikevaihto vuonna 2008 oli 83 miljardia euroa.
Tilanne yrityksissä vaihtelee kuitenkin merkittävästi. Osa on jo kokenut kestävämpää kysynnän vahvistumista, kun toiset yritykset eivät ole päässeet nousuun juuri lainkaan mukaan. On myös yrityksiä, joissa liikevaihto laskee edelleen. Monilla on vaikeuksia myös kannattavuuden ja alhaisen käyttöasteen kanssa.
Koko alan kannalta tyypillistä on ennustehorisontin lyhyys ja epävarmuus loppuvuoden kehityksestä. Epävarmuuden takana ovat velkaongelmat useissa kehittyneissä maissa sekä voimakas globaali rakennemuutos.
- Suomalaisten teknologiateollisuuden yritysten potentiaalisilla päämarkkina-alueilla Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa kasvun ennustetaan olevan 3,3 prosenttia, kun maailmantalouden arvioidaan kasvavan 4,4 prosenttia Aasian noususta johtuen, kertoo toimitusjohtaja Jorma Turunen Teknologiateollisuudesta.
Teknologiateollisuuden tilauskantatiedustelussa mukana olevat yritykset Suomessa saivat uusia tilauksia loka-joulukuussa 2010 euromääräisesti 13 prosenttia enemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla vuonna 2009 ja 23 prosenttia enemmän kuin edeltävällä vuosineljänneksellä heinä-syyskuussa.
- Viime kuukausien tilauskehityksen perusteella teknologiateollisuuden yritysten liikevaihdon arvioidaan olevan alkuvuonna 2011 suurempi kuin viime vuonna samaan aikaan, Kun verrataan tilannetta talouskriisiä edeltävään aikaan syksyllä 2008, uudet tilaukset olivat loka-joulukuussa 30 prosenttia alemmalla tasolla, Turunen muistuttaa.
Tilauskannan arvo oli joulukuun lopussa 12 prosenttia pienempi kuin samaan aikaan vuonna 2009 ja 10 prosenttia pienempi kuin syyskuun lopussa. Verrattuna talouskriisiä edeltävään aikaan syksyllä 2008, tilauskanta oli joulukuun lopussa 47 prosenttia alemmalla tasolla.
- Pienenä huolenaiheenamme on tilauskannan kehitys. Kumulatiivisesti on kasvua verrattuna vuoden takaiseen aikaan, mutta laskua edellisestä neljänneksestä. Syy tähän lienee globaali rakennemuutos, jossa myynti- ja toimitussyklit ovat muuttuneet. Se näkyy näissä kokonaisluvuissa, toimitusjohtaja Jorma Turunen arvelee.
Toimialoista suhteellisesti suurin on kone- ja metallituoteteollisuus, jossa näkyy jo kasvun merkit. Viime vuonna konepajateollisuusyritysten liikevaihto nousi Suomessa kolme prosenttia ja oli liki 26 miljardia euroa. Tilauskehityksen perusteella yritysten liikevaihdon arvellaan alkuvuonna 2011 olevan edellisvuotta suurempi..
Merkittävimmät kasvuluvut kirjasivat metallien jalostusyritykset. liikevaihto Suomessa kasvoi viime vuonna 50 prosenttia yhdeksään miljardiin euroon. Sen sijaan elektroniikka – ja sähköteollisuudessa ongelmat jatkuvat edelleen.
Teknologiateollisuuden yritysten henkilöstö Suomessa väheni viime vuonna kaikkiaan runsaat kolme prosenttia eli 10 000:lla ja oli 291 000 joulukuun lopussa. Vuoden 2008 jälkeen henkilöstö on vähentynyt 34 000:lla.
- Merkittävä parannus on tapahtunut henkilöstömäärän osalta. Lomautusjärjestelyjen piirissä oli joulukuun lopussa 2010 henkilöstöstä runsaat 10 000, kun vuoden alussa määrä oli lähes 60 000, sanoi Jorma Turunen. Jatkossa tilanne kuitenkin synkkenee huomattavasti, kun Nokian irtisanomiset astuvat voimaan.
Suomalaisen teknologiateollisuuden päätoimialat ovat elektroniikka- ja sähköteollisuus, kone- ja metallituoteteollisuus, metallien jalostus, tietotekniikka sekä vuoden 2011 alusta myös suunnittelu- ja konsultointiala.