RBI
Artikkelit

Kempeleestä kolmiulotteisuutta ja tehokkaita rullalinjoja

Brand ID Oy:n tuotanto vahvistuu ja monipuolistuu

Brand ID Oy

Brand ID Oy aloitti tuotannon Kempeleessä tammikuussa 2010 hankkimalla seripainotekniikan linjoja, lämpömuovauskoneita sekä muita tuotantolaitteita. Laajentuneen tuotannon myötä Brand ID Oy on nyt Pohjoismaiden suurin teollisuusmerkintöjen ja pitkäaikaisten merkintätuotteiden valmistaja. Asiakkaisiin kuuluvat muun muassa Philips GE Healthcare ja Volvo.

Kempeleen tuotanto vahvistaa ja monipuolistaa koko yhtiömme tuotebrandia. Erityisesti uusia mahdollisuuksia avautuu 3D -merkkien valmistukseen ja In Mold Labeling -tuotteisiin, toimitusjohtaja Juha Heljakka kertoo.

-Lisäksi hankkimamme kalvonäppäimistöjen valmistuksen teknologia vahvistaa ja monipuolistaa tuotantoamme ja edellytyksiämme palvella laajenevaa asiakaskuntaamme, Heljakka lisää.

 

Kempeleestä myös volyymia ja IML-tuotteita

-Brand ID Oy:n aikaisempaan Porin tuotantoon verrattuna Kempele tekee uutuutena kolmiulotteisia ja toiminnallisia tuotekomponentteja. Voidaan myös sanoa, että Kempele painaa rullalta ja Pori arkkikoneilla, myynnistä Kempeleen tehtaalla vastaava Pekka Mikkonen tiivistää.

-Kempeleessä meille oli tarjolla loistava kiinteistö koneineen. Ostimme konekannan ja aloitimme toiminnan 1500 neliön tiloissa, jotka on vuokrattu Technopolikselta. Keskeistä tuotannossa on pölytön puhdastila, joka mahdollistaa laadullisesti tarkkojen tuotteiden virheettömyyden.

Mikkonen kertoo, että konehankintojen jälkeen onnistuttiin tunnettujen asiakkuuksien hankinnassa ja toiminnan aloitus on ollut ripeää. Kempeleen tuotantotilojen avaamisen myötä yhtiö sai uudenlaisia asiakkuuksia ja tuotantoon uusia tuotteita, joita valmistetaan muun muassa Philipsille ja GE Healthcarelle. Esimerkiksi Philipsin osalta tuotantovolyymi yltää yli miljoonan muotokalvon vuositasolla.

–Muovattujen kalvotuotteiden osalta tavoitteemme on tehdä myös aloituskynnys pienemmäksi. Suomessa on paljon teollisuutta, joka voisi tätä hyödyntää. Vielä tällä hetkellä aloitusvolyymi potentiaalisille kotimaisille asiakkaille on hyvin usein liian iso. Kehitysprojektimme tavoitteemme on päästä 5000 kappaleen minimisarjaan, mille löytyisi aivan uutta asiakaskuntaa nykyisten lisäksi.

 

Kempeleellä myös kilpailuetuja

Mikkonen uskoo, että Kempeleen tuotantolaitoksella on menestymismahdollisuuksia kovasta kansanvälisestä kilpailusta huolimatta. Kempeleen tuotanto nopeine paino- ja muovauskoneineen sopii volyymituotteisiin, joissa ulkoasua voi helposti muokata grafiikoita muuttamalla nopeasti ja kustannustehokkkasti.

-Suomessa on korkea työmoraali ja hyvä ammattitaito. Tuotantotekninen osaaminen on meillä huippua ja yhteydenpito ja tiedonvaihto asiakkaiden kanssa englanniksi sujuu helposti, Mikkonen muistuttaa.

Kempeleen tuotannossa viennin osuus on yli kaksi kolmasosaa ja sitä pyritään nostamaan merkittävästi vuoden loppuun mennessä.

 

Autoteollisuus tähtäimessä

Mikkonen kertoo, että IML-tuotteiden osalta tavoitteena on päästä myös autoteollisuuden komponenttivalmistajaksi. Autoteollisuutta on Euroopassa edelleen runsaasti toisin kuin elektroniikkateollisuutta, jota on siirtynyt paljon ns. kehittyviin maihin.

Maaliskuussa 2010 Kempeleen yksikössä oli 12 työntekijää, jotka on rekrytoitu nopealla tahdilla. Brand ID Oy:n koko henkilökunta on noin 50 työntekijää. Volyymi vuositasolla on noin kuusi miljoonaa euroa.

Brand ID kuuluu Nelostuote-konserniin. Porin ja Kempeleen ohella Brand ID:llä on toimintaa myös Tampereella.

Kuvagalleria

Brand ID Oy
Brand ID Oy